Avainlippu Design from Finland Ruokaa omasta maasta

Puhdas koti vetää puoleensa

Kiillon historia alkaa vuodesta 1919, jolloin Tampereen Pispalassa perustettiin Teknokemiallinen Tehdas O/Y Santalahti, jossa valmistettiin erilaisia kiillokkeita, liimoja ja vahoja esimerkiksi kenkätehtaille sekä huonekalukauppiaille.

Vuonna 1924 yhtiön nimi muutettiin Kiilto Oy:ksi, koska nimi kuvasi paremmin yrityksen valmistamia tuotteita.

KiiltoClean Oy:n historia puhdistusaineiden parissa alkaa jo vuodesta 1952, kun silloinen Farmos osti Salon Saippua Oy:n saippuatehtaat. Monta vuosikymmentä kehitettiin ja valmistettiin ammattikäyttöön tarkoitettuja puhdistus- ja hoitoaineita eri brändien alla, kunnes vuonna 1999 niiden rinnalle tuotiin suomalaiseen kotiin kehitetyt, ympäristömerkityt Kiilto Kodinhoitotuotteet. Uusia tuotteita markkinoitiin näkyvällä mainoskampanjalla ja Kiillon puhdistusaineet tulivat tutuiksi myös päivittäistavarakauppojen hyllyillä. Puhdas koti vetää puoleensa –slogan on seurannut Kiilto Kodinhoitotuotteita jo vuodesta 2000. Vuonna 2003 Kiillon puhdistus- ja hoitoaineliiketoiminta eriytettiin omaan yritykseensä, KiiltoClean Oy:öön. Samalla Kiilto Kodinhoitotuotteiden tuotanto siirrettiin Hankasalmelle, Jyväskylän kupeeseen.

Suomalaisiin koteihin suunniteltu

Jo yli 60-vuoden ajan KiiltoClean Oy on valmistanut ja kehittänyt puhdistus- ja hoitoaineita Suomessa, hoitamaan juuri suomalaisten kotien pintoja. Me tunnemme suomalaiset kodit ja niiden eri pintamateriaalit sekä vaatimukset. Tuotekehityksessä otamme huomioon Suomen neljä vuodenaikaa, erilaiset likatyyppimme sekä siivoustottumuksemme.

Kodin eri tilat ovat käytöltään, tahroiltaan ja puhdistustarpeeltaan erilaisia. Keittiötä siivotaan yleensä päivittäin. Sen pinnoille kertyy eniten vaikeasti poistettavaa rasvalikaa sekä kuivuneita ruokatahroja, siksi keittiön puhdistusaine tulee olla nopea käyttää ja tehokas juuri keittiön ongelmalliselle lialle. Lattioita taas pestään harvemmin, sillä pinnoille kertynyt pöly ja lika useimmiten imuroidaan pois. Pesuaineen tulisi silloin hoitaa pintaa ja tehdä viikoittaisesta siivouksesta helpompaa. Monipuolisesta Kiilto Kodinhoitotuotteiden valikoimasta löydät juuri oikean tuotteen oikeaan tilaan ja likaan. Valitsemalla oikean tuotteen, kodin puhdistaminen käy tehokkaammin ja saat täydellisen puhtaan lopputuloksen.